Isot ja pitkät korviskoukut, joissa Tiimarin jäämistöstä hankitut huopatirpuset lentelevät.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit
tiistai 24. helmikuuta 2015
Muuttolintuja odotellessa
Luovuudenkukkanen tuntuu nukkuvan talviunta. Kaulakorurintamalla on hiljaista, mutta eihän tytöllä voi liian monia korviksia kuitenkaan olla, eihän?
perjantai 8. kesäkuuta 2012
Koruja kamujen kanssa
Työpaikalla tietävät pikku harrastuksestani. Itse olen tiedostanut helmiholismini jo hyvin pitkään. Työkamujen kanssa ollaan kaiken talvea puhuttu, että voitaisiin pitää helmiaskarteluilta, minä toisin materiaalit ja neuvoisin ja he saisivat tehdä. Nyt sitten onnistuttiin vihdoin ja viimein kokoontumaan, juuri ennen kesälomia. Viisi naista teki intensiivisesti koruja ja varsin hienoja saivat ensikertalaisina aikaan! Ja kello hurahti niin, että vasta puolenyön aikaan alettiin valmistautua kotiutumiseen!
Ihaninta oli, että ihmiset, jotka kokivat, etteivät ole mitään askartelijoita tai "taiteellisia", löysivät itsestään aivan uuden puolen. Ja saivat aikaan jotain ihan omin pikku kätösin ;)
Ja tietysti hyvässä seurassa aika kuluu leppoisasti ja maailma paranee siinä ohessa. Suunniteltiin jo seuraavia kokoontumisia, viime syksynä tehtiin aarrekarttoja, ensi syksynä ehkä keramiikkaa...
Tällaisia niistä syntyi (kuvat vähän epätarkkoja, koska puolenyön aikaan ei näköjään enää käsi ole ihan niin vakaa eikä valaistuskaan parhaasta päästä...)

perjantai 20. huhtikuuta 2012
Ehkä vielä ripaus - kunnon tujaus!
Kun kerran aloitetaan vihertämään, viherretään sitten kunnolla! Tässä korussa lähti ehkä hieman vihreä lapasesta mutta ne olivat vaan niin herkullisen värisiä. "Ehkä vielä yksi nauha..." ja sitten niitä oli kolme kerrosta. Lasihelmiä, simpukankuorinugetteja ja pätkittyjä putkihelmiä. Muistuttaa ehkä vähän saunavihtaa =D
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Kevät vihertää
Rakastan vihreää. Kevät ja puiden hiirenkorvat on ihanaa aikaa. Vielä ei näy hiirenkorvia, mutta niitä odotellessa voi pyöritellä vihreitä helmiä ja haaveilla lämpimistä kesäilloista.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Ruskeaa ja valkeaa
Tämä ruskeavalkoinen sydänriipus on vaivannut minua pitkään (kuten näköjään aika moni muukin osa koruissani...). Se on käynyt osana jos jonkinmoisia viritelmiä eikä vielä löytänyt oikein mistään paikkaansa. Nyt sain jotenkin inspiraation tilaamastani mustasta Artistic Wire -langasta. Jotenkin se vihdoin kytki osat ja värit toisiinsa. Lukko tulee vielä muuttumaan, jahka löydän sopivan, mutta nyt on langasta kieputeltu (ihan en ole siihen tyytyväinen).
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Kevätenergiaa vai tätienergiaa?
Ilmassa on kevätenergiaa tai tätienergiaa ja niistä syntyi tämä kaulakoru. Sini-oranssi lamppuhelmi tuli jo varmaan vuosi sitten jonkun lamppuhelmisekoituksen (sinisen...) mukana ja on siitä lähtien etsinyt seuraa helmilaatikosta. Nyt se vihdoin löysi kaverit ja siitä syntyi tällainen "tätienergiakoru".
Värit on aika täräkät, mutta jotenkin kuvastavat tämänhetkistä fiilistä: vedetään kaasu pohjassa (oranssit) ja sitten täytyy välissä vähän huilataan (siniset). Mukaan heitin muutaman oranssin lasibiconenkin, tuttuja kavereita tästä haastekorusta.

maanantai 27. helmikuuta 2012
Liilaa
Hillohelmien hävitys tuntuu olevan useammallakin työn alla tammi-helmikuussa. Päätin, että nyt on päästävä omista hillohelmistä eroon ennen uutta satokautta. Ja sopivasti sattui tänne myös hiihtoloma joten ehtii ehkä jotain tehdäkin. Tässä pari liilansävyistä väkerrystä:
Käytin näissä hematiitin väristä lankaa, jota tuli joskus syksyllä hankittua, lanka on vaan vähän liian ohutta, että kieputukset piti tehdä kaksinkertaisina. Niissä on vielä vähän hiomista... Tumma lanka sopi mielestäni näihin lilan sävyihin kivasti.

Ompelijattaren sininen unelma
Meillä vietettiin viikko sitten syntymäpäiviä ja siellä äitini keikisteli lusikka/haarukka -koru kaulassaan. Mamma (isoäitini) siitä sitten vihjailemaan, että sellainen sopisi erinomaisesti myös hänen kaulaansa. Huomenna on sopivasti mamman syntymäpäivät, joten hän saa lahjaksi sinisen unelman. Riipuksetkin sattuivat sopivasti kuvastamaan hänen entistä ammattiaan: ompelijatar!
Lasihelmiä, hopeanvärisiä siemenhelmiä ja sinisiä kissansilmäsiruja.
Lasihelmiä, hopeanvärisiä siemenhelmiä ja sinisiä kissansilmäsiruja.
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Huhuu - pöllö, istu puussa...
Vihdoin ja viimein sain jotain aikaiseksi. Hankin jo aikoja sitten Jane Myrskyltä pöllön (nro 51) ihastuttuani siihen täysin. Pöllö on roikkunut kaikenlaisissa nauhoissa mutta nytpä se päätyi koruun.
Korussa on lasihelmiä ja vintagelankaa. Kuvat on taas kerran vähän karut, en päivänvalossa ehtinyt kuvailemaan, koska tänään meillä on juhlittu syntymäpäiviä laskiaispullien voimin. Ulkona pauhaa hirviä lumimyrsky ja ikkunat on peittyneet nekin melkein lumeen. Tuvassa on mukavan lämpöistä.
Tässä myrskyhuuhkajani:

lauantai 28. tammikuuta 2012
Aterimet mukaan!
Tässä riipuksessa on savunharmaa foliolamppuhelmi (suorakaide), harmaita makeanvedenhelmiä (tai jotain sellaisia) sekä savunharmaita ja turkooseja siemenhelmiä. Mukana keikkuu aterimet, jos sattuisi nälkä yllättämään. Veistä ei onneksi ole, voisi olla vaarallinen ;)
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Vihreä kirpparilöytö
Nyt on sitten postaus postauksen perään... Mutta tämä pitää vielä näyttää: tein kirpparilöydön! Siis aivan kevään muotiväreissä: Reippaan vihreässä! Pitkä (navan alle!) ulottuva vihreistä puuhelmistä koottu koru. Minusta tämä oli mahtavan värinen ja pirtsakka. Mallistakin tykkään. Ihan pikkusen olen miettinyt tämän lyhentämistä, mutta en ole vielä raaskinut, koska tämä yltää kivasti pari kertaa kaulan ympäri.
Pronssipöllö
Pöllöissä on jotain kiehtovaa. En tiedä mitä. Mutta tuo profiilikuvan kaveri on enemmän pöllö, kuin sorsa. Joulun alla tilaamistani korutarvikkeista löytyi tämä pronssinen pöllökellotaulu. Pronssista ketjua, pronssinen avain ja yökkösperhonen (tietysti yöhuuhkajalla on yökaveri), petroolinvärisiä lasihelmiä, jotain pronssihohtoisia lasihelmiä ja aivan aitoja meripihkapalasia.
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Sylvian häkki
..."Mutt' ylhäällä orressa vielä on vain, se häkki,
mi sulkee mun sirkuttajain"... häkkiä tuijotellessa tuli mieleen Sylvian joululaulu. Vähälumisesta talvesta näyttää verkossa innostuneen moni muukin, minua nuo korallihelmet muistuttivat myös lumipalloista. Vikki (vikkityyli.blogspot.com) oli tehnyt samanlaisista helmistä upean luistinkorun.
Välissä minulla on lasibiconeja ja kieputeltu antrasiitin väriseen (minusta aavistuksen liian ohueen!) beadalonin kuparilankaan. Muutaman (antiikki)hopeanvärisen helmihatun laitoin tuonne sekaan. Samaa satsia on korvikset ja rannekorukin.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Riipusprojekti
Tämä riipus on maannut korutarvikelaatikossa varmaankin vuoden päivät. Aina välillä olen sitä käsissäni käännellyt ja nähnyt mielessäni, millainen se voisi olla koruna. Sopivia osia ei vain ole tullut vuoden aikana vastaan. Ennen kuin nyt joulukuussa. Ihan täysin sopivia eivät nuokaan osat olleet, mutta riittävän lähellä. Mistä lähdettiin ja mikä oli lopputulos:
Riipuspohjana on jotain mitälie-metallia oleva antiikkipronssin värinen riipuspohja, topaasin tmv. kellertävä (kuvassa ei ihan täysin toistu värit oikein) värinen kissansilmäkapussi, jonka taustalle piti laittaa tuollainen kullanvärinen metallilätkä, kosken onnistunut löytämään riipukseen täysin sopivan kokoista kapussia. Kamee olisi varmaankin ollut toinen ratkaisu ja niitä olisi varmaankin löytynyt sopivan kokoisina, mutta halusin tuohon nimen omaan kissansilmäkapussin, koska ne heijastavat mielestäni jännästi valoa. Sitten tuolla on mattasävyisiä pronssisia/ruskeita siemenhelmiä sekä lasisia pointed back -strasseja. Eivät taida olla sentään swarovskeja.

maanantai 10. lokakuuta 2011
Otoksia sieltä sun täältä
Putsailin kuvatiedostoja ja löysin muutamia kuvia koruista, joita en ole täällä esitellyt. Nämä ovat "tilaustöitä" eli jollekulle jonkun toivomuksesta päätyneitä koruja.
Ensin pari avainnauhaa spekseillä "värikäs ja hauska, pitää pystyä pesemään". Käytin 6mm kissansilmälasihelmiä, millefioreita sekä erilaisia lamppuhelmiä (elukoita pääasiassa).
Sitten muutama kaulakoru. Toisessa piti olla isoja puuhelmiä ja pienempiä, väritoiveena pinkki. Toinen on ruskea-kulta -sävyinen kaulakoru pääasiassa siemen- ja putkihelmistä, seassa myös muutamia helmiäislasihelmiä. Tämä syntyi kun työkaveri näki toisella työkaverilla yhden ruskeasävyisen korun ja pyysi siitä pidempää versiota itselleen. Loppui vain oikeansävyiset siemenhelmet kesen. Ja sitten koru, jonka piti sopia jännän vihreänsävyisen mekon kanssa. Sammalenvihreitä helmiäislasihelmiä ja kirkkaita lasihelmiä. Seassa vielä yksi musta (jotain kiveä...) sydän.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Syksyisiä korvakoruja
Tässä kokoelma korvakoruja, joita värkkäilin tässä päivänä muutamana.
Oranssi-valkoiset lamppuhelmet, keraamiset kukkaset + siemenhelmiä (Lehti-korun kaveriksi) ja kuparisista korulinkeistä värkkäillyt helmiäislasihelmikorvikset.
Oranssi-valkoiset lamppuhelmet, keraamiset kukkaset + siemenhelmiä (Lehti-korun kaveriksi) ja kuparisista korulinkeistä värkkäillyt helmiäislasihelmikorvikset.
Syysmyrsky
Nämä puuhelmet ovat jälleen systerin tuomisia (niitä olikin useampi laatikko, hyrrrr...) Simppeli kaulakoru, turkooseja ja ruskeita puuhelmiä sekä puurenkaat. Pujoteltu puuvillanaruun. Väreistä tulee minulle mieleen syysmyrsky.
Syksykoruja
Systerin keväällä tuomista laatikoista moni helmi on vielä käyttämättä. Näitä kavereita olen katsellut, värissä on jotain, mikä ei ihan heti innostanut, mutta päätyi kuitenkin rannekoruksi ja korviksiksi. Näistähän olisi saanut pitkän kaulakorunkin tai monenmoista, mutta teki mieli jotain hyvin yksinkertaista. Pujoteltu simppelisti kuminauhaan. Puuhelmiä & siemenhelmiä. Gunmetal-korviskoukut, koska harmikseni pronssiset on loppu :/
lauantai 24. syyskuuta 2011
Lehti
Olen lueskellut aika paljon blogeja ja silloin tällöin törmännyt siihen, että ei tykätä, että malleja kopioidaan. En oikein tiedä miten siihen suhtaudun itse. Jos selaa lehtiä, kirjoja tai blogeja en usko, että voi välttyä siltä, että jotain tarttuu takaraivoon ja joskus putkahtaa ulos omassa korussa. Harvemmin täysin toisen korua pystyy edes kopioimaan vaikka haluaisi. Toisaalta, kyllähän se vähän pöljältä tuntuisi, jos jossain tulisi täysi kopio omasta korusta vastaan (etenkin jos ajattelisi että on ihan oma keksintö).
Joskus kopioiminen voi olla tribuutti arvostamalleen tekijälle. (Miettikää vaikka Warholin kirjavia päitä, vähänkö niistä on tehty kopioita) Tämä koru on tribuutti Vintaj:n koruille, jotka ovat upeita, hauskoja, oivaltavia ja minusta kaiken kaikkiaan mahtavia. Uskomatonta, miten muutamista vakio-osista saa niin paljon variaatioita!! Ja miten ne naiset keksii??
Keraaminen lehti on omaa tuotantaoa, paperisavea ja eräs lempilasitteistani (Ceraman korkean polton lasite 1390 - can't go wrong!). Keskellä oleva pyöryläkuvio on painettu unikon siemenkodalla. Vähän ylempänä on toinen keraaminen "lätkä" jossa on sama lasite, mutta näyttää aika erilaiselta. Lasitteen paksuus vaikuttaa tosi paljon siihen, mikä on lopputulos. Turkoosi helmi on aitoa vintagea, läpivärjättyä lasia, löytö mummonmökin legendaarisesta nappilaatikosta. Lisäksi siemenhelmiä. Violetinkirjavia (ei tainneet ihan tohoja olla, mutta jotain, oisko tsekkiläisiä...) ja mattapronssinvärisiä siemenhelmiä (ihan Tiimarista).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)