Näytetään tekstit, joissa on tunniste puu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Myrskyä ja mustikoita

Korukoplan edellinen haaste "Koru puusta" jäi vähän kaivelemaan, koska en haasteeseen saanut mieleistäni materiaalia. Loppukesän helteillä ehdin kuitenkin vielä merelle ja saaren rannalta sitten löysin jotain, mitä olin haastekoruun kaivannut.

Upeimman osan löysi pieni tyttö, joka vei sen mennessään, vaikka paha täti sitä sillä silmällä kovasti katseli. En raaskinut tytöltä sitä puhua itselleni, vaikka mieli kovasti teki. Kauniita puita löysin kuitenkin itsellenikin.

Syntyi kaksi erilaista korua.

Ensimmäinen on "Myrskylintu", jossa keskeisenä elementtinä on kovasti lintua muistuttava puunkappale. Mietin, että poltan kolvilla puuhun linnun siiven ja nokan, mutta päätin kuitenkin jättää tuon alastomaksi, mielikuvituksen varaan. Porasin Lidlindremelillä reiän puun lävitse ja kas vain siitä tuli helmi. Korussa on käytetty keramiikkahelmiä (yhdenlaisia nerik-helmiä minulle...), vintaj-lankaa, 4mm tiikerinsilmähelmiä, kirjavia maapähkinähelmiä, ketjua ja puuta. Yksi mikälieturkoosi helmikin koruun eksyi.

Koru muistuttaa tämän kesän ukkosista, maapähkinähelmet ovat kuin tumma ukkostaivas ja toisaalta keramiikkahelmet kuin meri, ehkä hieman sinileväinen :D








Toinen koru on "Mustikkakoivikko". Tiedän juu, että mustikat eivät koivikossa viihdy, mutta jotenkin tuo tuohi halusi seurakseen mustikoita. Toisaalta, takapihallamme on koivut ja havupuut suloisessa sekamelskassa ja siellä alla on myös mustikoita.

Tämä symmetrinen koru on tehty luun värisestä howliitista, maapähkinähelmistä ja antrasiitinvärisistä korunosista. Mustikat on värjättyä howliittia ja mukana on pari lasihelmimustikanlehteä (ab nurjalta puolelta).
Mustikat roikkuvat tuohi "laatassa".






sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Korukoplan haaste: koru puusta

Pahoittelen ensimmäiseksi näin myöhään mennyttä haasteen julkaisua. Kuten ehkä jo huomasittekin peräti kahdesta aiemmasta viestistä, pientä nettiongelmaa on ollut. Mökiltäpaluun jälkeen netti ei ottanut toimiakseen ja kännykkäkään ei suostunut yhteyksiin. Selvisi, että ainakin toisella operaattorilla oli tukiasema kaputt.

Korukoplan kesähaaste Koru puusta on minun käsissäni jälleen kerran aika väljästi tulkittu. Korussa on käytetty puuta: keskellä oleva iso tummanruskea nappi on puuta. Vanha nappi.

Suunnitelmat oli suuret tämän haasteen varalle, mutta jotenkin kaikki oheisprojektit veivätkin enemmän aikaa kuin suunniteltua oli ja päräytimme vielä viikonlopuksi mökille (koruilutarvikkeet kassissa, suloisessa sekamelskassa). Siellä kuitenkin helteessä hikoillen sain aikaiseksi jotain.

Melko "köykäinen" elikkä vähähelminen koru, kookospähkinänkuorinappeja, pronssiketjua & hattuja + lukko ja pari tummanvihreää säröhelmeä.

Kellon lisäsin viime hetkellä muistuttamaan - ikävä kyllä - siitä, että loma loppuu ennen pitkää ja ne työt taas alkavat, klo 8. Hauskana kuriositeettina kello osoittaa toisella puolella neljää. Että kahdeksasta neljään on taas tiedossa.

Ja kaikille muille haasteeseen osallistuneille tiedoksi, että kävin katsomassa ja kommentoimassa kyllä teidän ihania tuotoksianne mutta kivasti pätkäisi netti niin, ettei ilmeisesti yksikään kommentti tallentunut :( Teen uusintakierroksen, jahka täällä palataan 2000-luvulle.