lauantai 26. marraskuuta 2011

Marraskuu.

Blogi on pitänyt hiljaiseloa oikeastaan koulujen alkamisesta asti. Hyvä suunnitelmani osallistua korukoplan siemenhelmihaasteeseen kariutui yksinkertaisesti ajanpuutteeseen. Minkään sorttista helmeilyä en ole ehtinyt harrastamaan aikoihin. Työ verottaa vapaa-aikaa ja viime keväänä saamani loistoidea ryhtyä suorittamaan opintoja avoimessa yliopistossa on konkretisoitunut nyt tänä syksynä esseiden tuotantoliukuhihnaksi. Mitenhän tässä nyt taas näin pääsi käymään...?

Saadakseni marraskuuhun edes yhden postauksen, esittelen aiemmin syksyllä - kun vielä oli elämää -  tekemäni korun, olkoon se nyt sitten nimeltään vaikka Marraskuu.

Tässä korussa olen käyttänyt vähän kaikenlaista, helmet ovat siemenhelmiä ja lasihelmiä, kivisirut välissä jotain ruskeaa (en oikeasti tunnista näitä eri kivilajeja, olisiko tuo sitten tiikerinsilmää tms. en tiedä.), riipuksena on keramiikkaa (taas näitä koelasituksia); erittäin epäonnistunut lasitekokeilu, jossa on päällekkäin jotain ja pinta on korkannut pahasti. Korussa kuitenkin pinta toimii minusta hyvin, jonkinlaista marraskuun kuuraa ja jäätynyttä kuralätäkköä... Päällä sinnittelee vielä pieni keiju. Liekö pakenee pakkasia...



6 kommenttia:

  1. Tuo riipus on loistava, on se sitten korkannut tai ei. Ja keiju sopii sävyihin. Minä tykkään tästä kokonaisuudesta ja värimaailmasta.

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit väriyhdistelmät ja hieno riipus.

    VastaaPoista
  3. Olisit vaan sanonu et teit hirveen työn et sait riipuksen näyttään tolta, olis tälläselle maallikolle menny täysin läpi :) Näyttää kivalta tollanen rosoinen hiukka marmorimainen pinta. Vähän kun olis happoo tippunu jade-kiven päälle:) Syksyn tunelma korusta hehkuu, se on selvä!

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniit värit ja tosi kaunis koru muutenkin. Sopii hyvin syksyyn ja syksyn juhliin. T: Johanna

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista Marjo, Sole Hellu & Johanna. Heh, Hellusky, näin tietysti olisi pitänyt tehdä, mutta minkäs sitä raatorehelliselle luonteenlaadulleen voi ;P

    VastaaPoista
  6. Hieno koru ja oikein hauska pinta tuossa riipuksessa :) Välillä niistä epäonnistuneista tapauksista voikin syntyä jotain tosi hienoa kun antaa mahdollisuuden ;D

    VastaaPoista

Kuulen mielelläni kommentteja tekeleistäni. And same in plain English: Feel free to comment my creations.
Ujoille tarjoan myös spostivaihtoehdon sorsanpesanposti at gmail piste com ;)