lauantai 25. tammikuuta 2014

Hutista hurmaavaksi!

...kolmas kerta toden sanoo... Jospa nyt saisi tämän lopulta tehtyä, kaksi kertaa haitui teksti taivaan tuuliin. Eikä mennyt kuten röpsössä myöskään tämä haaste. Ei tullut. Hutista hurmaavaa viime viikonlopuksi eikä täksikään viikonlopuksi.

Koska jotain on kuitenkin jotian on esiteltävä, etten olisi ihan luuseri, niin esittelen joulukuussa tekemäni rannekorun, joka valmistui ikään kuin muistona opinnoistani viimeisen 1,5 vuoden aikana. (Nyt olen lähinnä keskittynyt katsomaan televisiosta kaikki ne ohjelmat jotka on jääneet väliin, hirvee urakka...)

Korussa on käytetty enemmän tai vähemmän huteja, mm. näitä ihmeellisiä foliolamppuhelmiä, jotka esittelin vuosi sitten. Nyt ne kuitenkin löysivät paikan. Helmet näyttäytyvät eri värisinä eri valaistuksessa aivan kuten ihminenkin näyttäytyy ja käyttäytyy eri tavoin ympärisöstä riippuen.

Tumma AB-siemenhelmijono muistuttaa opintojen aikaisesta kiireestä, jossa silloin tällöin pilkahtelee muutakin kuin tukka putkella menoa. Hilut ja helyt muistuttavat opintoeyhmästämme, jossa oli monen alan ammattilaisia.






sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Siemenhelmiä - Korukoplan haaste

Sorsanpesä elää näköjään jotain omaa ajanlaskua, vasta hetki sitten tajusin, että viimeisen haasteen julkaisupäivä oli tänään. No vielähän tässä on vuorokautta jäljellä... Koru on ollut jo valmiina jonkin aikaa, mutta en ole sitä vielä saanut kuvattua. Ja kuten ilmoittautuessani totesin, haasteethan on aina tupattu tulkita melko väljästi. Ei pää eikä sormet taipuneet mihinkään hienoihin siemenhelmiväkerryksiin, vaikka muutamankin aloitin ja purkasin. Lopputuloksessa siemenhelmien käyttö on aika mielikuvituksetonta.

Mutta tuosta "vaaleanpunaisesta renkaasta" tämä lähti liikkeelle ja tuommoinen rannerengas siitä syntyi. Hyvin epätyypillinen väri minulle, vaaleanpunainen. Noissa helmissä on vähän pronssinhohtoakin, siitä syntyi ajatus käyttää paria erisävyistä pronssista siemenhelmeä  ja jostain löytyi vielä isojakin "marjapuuronpunaisia" siemenhelmiä sitomaan väriä tuohon renkaaseen. Koko hörsellyksen kruunaa kulkunen, joka tuli Tiimarista hankkimani leimasimen (!) mukana. Lukko on itse kieputeltu ja naputeltu.






sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Väriä syksyyn - Korukoplan haaste

Korukoplan haasteena oli tällä kertaa vastavärien käyttö korussa. Aloittelen tällälailla pienesti, ettei ihan heti nyrjähdä ;)

Tein siis korvakorut. Kookoksenkuorinappi (Tallinnantuliaisia), väitän, että se on vihreä, mutta oikeasti se ehkä on semmoinen oliivin/limensekoitus, mutta siis vihreä ja vastavärinä löytyy punaista, jotain kiveä, en muista mitä. Rattaat ovat Tim Holzin mini gears (kaverin ameriikan tuliaisia), eli ei onneksi omasta päästä nämä :P Koukut myös Tallinnasta.

Tässä korvakorut "Varaosat"